Ensimmäinen joulu ilman läheistä

Juhlapyhät voimistavat poissaoloa. Tyhjä tuoli jouluaattona sattuu enemmän kuin mikään helmikuun tiistai — ja sen tietäminen etukäteen auttaa valmistautumaan.

Puhukaa siitä etukäteen

Suurin virhe on se, että jokainen perheenjäsen kärsii omissa oloissaan ja esittää, että kaikki on ennallaan. Muutamaa päivää aiemmin yksinkertainen keskustelu: vietämmekö joulun samalla tavalla, toisin — vai emme ollenkaan? Kuka uskaltautuu tekemään hänen jouluruokansa? Haluammeko mainita hänet aterialla vai emme? Oikeaa vastausta ei ole; on teidän vastauksenne.

Antakaa hänelle paikka

Se, mitä ei sanota ääneen, painaa enemmän. Monet perheet saavat helpotusta antaessaan poismenneelle näkyvän paikan:

• Malja hänelle aterian aluksi.
• Kynttilä hänen paikallaan pöydässä — tai hänen muistosivullaan, jossa sen voivat sytyttää myös kaukana joulua viettävät.
• Hänen reseptinsä ”niin kuin hän sen teki”, vaikkei siitä tulisi samanlaista. Ei siitä koskaan tule, ja sille nauretaan — ja itkeä ja nauraa yhtä aikaa on juuri sitä, mitä hyvin kannettu suru on.

Lupa kaikkeen

• Lupa itkeä kesken joulupöydän — ja lupa nauttia ilman syyllisyyttä: iloitseminen ei ole pettämistä.
• Lupa lähteä aikaisin tai jättää tulematta. Ensimmäisenä vuonna juhlapyhistä selviäminen on jo tarpeeksi.
• Lupa vaihtaa maisemaa: jotkut perheet viettävät sen joulun toisessa kodissa tai matkoilla, ja se pelastaa heidät.

Lasten kanssa

Lapset tarvitsevat sen, että joulu on yhä olemassa. Heidän intoaan voi vaalia ja samalla pitää muiston mukana: he voivat ripustaa kuuseen ”hänen” koristeensa tai valita vaarin kuvan pöydälle. Näin he oppivat tärkeimmän läksyn: voi rakastaa jotakuta, joka ei enää ole täällä, ja silti juhlia elämää.