Muistokirja: kappelin pöydältä internetiin

Monissa siunaustilaisuuksissa ja muistotilaisuuksissa on pöytä, jolla on avoin kirja. Ohikulkija jättää muutaman rivin: nimen, muiston, hyvästit. Se kirja — ja saapuneet adressit — ovat niitä harvoja asioita hautajaisista, jotka perhe säilyttää.

Mihin sitä tarvitaan

Itse tilaisuudessa perhe ehtii tuskin kohdata kaikkia tulijoita. Kirja säilyttää sen, mitä ei ehditty sanoa: kuka oli paikalla, mitä hän tunsi, minkä muiston hän kantoi vainajasta. Sen todellinen arvo paljastuu viikkojen päästä, kun koti hiljenee ja kirjan lukeminen tuo takaisin sen päivän lämmön.

Mitä siihen kirjoitetaan

• Nimesi ja mistä tunsit vainajan: ”Lauri, työkaveri tehtaalta”.
• Konkreettinen muisto on kullanarvoinen: ”Hän opetti minulle ammatin ja puolusti minua, kun sitä eniten tarvitsin.”
• Yksinkertaiset jäähyväiset: ”Kiitos kaikesta. Lepää rauhassa.”

Digitaalinen versio

Verkossa oleva muistokirja säilyttää perusajatuksen ja poistaa rajoitukset:

• Myös se kirjoittaa, joka ei päässyt paikalle: ulkomaille muuttanut ystävä, sairastunut työtoveri, serkku maan toiselta laidalta.
• Ei ole kiirettä. Voi kirjoittaa sinä iltana, sillä viikolla tai vuosipäivänä. Kirja ei sulkeudu koskaan.
• Se ei katoa. Ei kosteutta, ei muuttoja, ei hukkuneita laatikoita: sanat säilyvät hänen tarinansa ja kuviensa rinnalla, ikuisesti.
• Perhe moderoi. Jokainen viesti tarkistetaan ennen julkaisua, joten tila pysyy yhtä huolella hoidettuna kuin kappelin pöytä.

Yksi neuvo

Jos käyt siunaustilaisuudessa ja löydät myöhemmin muistosivun verkosta, kirjoita molempiin. Paperinen on sen päivän; digitaalinen on pitkän muiston. Perhettä lämmittävät molemmat.