Miten kertoa lapselle isovanhemman kuolemasta

Me aikuiset yritämme suojella lapsia kuolemalta ja saamme usein aikaan päinvastaista: jätämme heidät yksin kysymystensä kanssa. Lapset ymmärtävät enemmän kuin luulemme, kun heille puhutaan selkeästi ja lämmöllä.

Selkeitä sanoja, ei kiertoilmauksia

”Hän nukkui pois”, ”hän lähti pitkälle matkalle” tai ”menetimme hänet” hämmentävät ja voivat pelottaa: jotkut lapset eivät enää uskalla nukahtaa, koska pelkäävät, etteivät herää. On parempi sanoa yksinkertaisesti: ”Vaari on kuollut. Hänen kehonsa lakkasi toimimasta, eikä hän enää palaa, ja siksi olemme surullisia.”

Vastaa siihen, mitä lapsi kysyy — vain siihen

Lapset annostelevat itse. He kysyvät, sulattelevat ja kysyvät taas päivien päästä. Ei tarvita valmista esitelmää; tarvitaan läsnäoloa. Ja jos lapsi kysyy jotain, mitä emme tiedä — ”missä hän nyt on?” — voi vastata rehellisesti: ”Jotkut uskovat yhtä ja toiset toista. Minä uskon, että…”

Anna lapsen osallistua

• Hautajaisiin tulemisen pitäisi olla lapsen oma valinta — kunhan hänelle kerrotaan etukäteen, mitä siellä tapahtuu.
• Lapsi voi piirtää vaarille kuvan, valita valokuvan muistosivulle tai sanella lauseen muistokirjoitukseen.
• Kynttilän sytyttäminen yhdessä muistosivulla joka vuosipäivä antaa lapselle omankokoisen rituaalin.

On hyvä, että lapsi näkee surumme

Itkeminen lapsen edessä ei traumatisoi häntä; se opettaa, että surua saa ilmaista ja jakaa. ”Olen surullinen, koska rakastin vaaria niin paljon” on elämänoppitunti, ei taakka.

Muisto lohtuna

Ajan myötä lasta lohduttaa se, että hän saa muistaa: katsoa kuvia, kuulla tarinoita, tietää, mistä hän tulee. Muistosivu, jolle vaarin elämä on kirjoitettu, on lahja, jonka lapsi ymmärtää aikuisena.